Antisemitismi ei katoa niin kauan kuin Lähi-idältä puuttuu visio

Olen kaksi päivää valmistautunut tänään järjestettävään paneelikeskusteluun antisemitismistä. Samaan aikaan kun olen käynyt läpi maailmalla levinneitä antisemitistisiä väitteitä (esimerkiksi ettei holokaustia tapahtunut, tai että Hamasin hyökkäys Israeliin viime vuoden lokakuussa oli lavastettu false flag -operaatio) on Iran tehnyt historiallisen iskun Israeliin viime yönä.

Iran ei ole koskaan aiemmin hyökännyt suoraan Israeliin. Viime yönä se pommitti Israelia sadoilla ohjuksilla ja lennokeilla. Tilanne on niin kuumentunut ja ennennäkemätön, että koolle on pikaisesti kutsuttu sekä G7-maat että YK:n turvallisuusneuvosto.

Vaikka useat turvallisuuspalvelut varoittivat iskusta jo aiemmin, se oli laajuudessaan odottamaton. Yhdysvallat, Britannia ja Jordania joutuivat puuttumaan peliin ja ampumaan alas ohjuksia ja lennokkeja. Riski tilanteen eskaloitumisesta täysimittaiseksi konfliktiksi koko Lähi-Idässä on todellinen.

Tulenarka tilanne olisi pahentuessaan katastrofaalinen kaikille osapuolille. Mahdollisuudesta ratkaista Israelin ja Palestiinan ikuisuuskysymys katoaisi viimeisetkin rippeet. Yhdysvaltojen huomion siirtyessä Lähi-Itään jäisi Eurooppa yksin tukemaan Ukrainaa, joka on riippuvainen Yhdysvalloista niin taloudellisesti, poliittisesti kuin puolustusmateriaalinkin osalta. Ennen kaikkea se vahvistaisi ääriliikkeitä, levottomuuksia ja vastakkainasettelua sekä kurjistaisi paikallisten ihmisten elämää entisestään.

Mikäli konflikti eskaloituu ja siihen liittyy lisää valtioita ja ääriliikkeitä on seurauksena kostonkierre ja negatiivinen noidankehä, jonka katkaisemiseksi ei ole helppoja keinoja kenelläkään. On helppo toivoa pysyvää ratkaisua ja kestävää rauhaa, mutta yksi iso ongelma on vision puute. Edes Israel itse ei osaa kertoa, mikä on se polku jota kulkemalla kaikki osapuolet voisivat olla tyytyväisiä ja elää turvassa.

Tilanteeseen on yhtä monta mielipidettä kuin on lausujaakin - ja kiista on vanhempi kuin kukaan heistä. Täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan, mutta mahdollisuus edes tyydyttävään kompromissiin katoaa, jos kenelläkään ei ole visiota eikä uskoa tulevaan. Osasyyllinen vaihtoehtojen puutteeseen on Israelin nykyinen valtionjohto omassa ehdottomuudessaan. Israelille pelataan vain huonoja vaihtoehtoja, mutta pelisilmän puutetta osoittaa myös pääministeri Benjamin Netanjahu. Jokainen hänen väärin asettamansa sana – tahallinen tai tahaton – lisää juutalaisvastaisuutta.

Osapuolet Lähi-idässä eivät löydä ratkaisua tilanteeseen, joka huolettaa koko maapalloa. Siksi siihen tarvitaan ulkopuolista puuttumista. Lähimpänä rauhaa oltiin kenties silloin, kun kahden valtion malli oli realistinen vaihtoehto vuosina 1947, 1993 ja jälleen 2000. Malli ei koskaan toteutunut, mutta kuvaavaa on, että jokainen kerta neuvotteluja käytiin YK:n ja länsimaiden aloitteesta. Israel ja Palestiina eivät ole toisiaan neuvottelupöytään kutsuneet.

Lähi-idän konfliktista puuttuu pitkän aikavälin visio. Olisi kaikkien osapuolien etu että se löytyisi, eikä osapuolia voi jättää yksin tätä päätöstä tekemään. Tavoitteena täytyy olla pysyvä ratkaisu ja perusteltu turvallisuudentunne kaikille osapuolille. Tämä vaatii sitoutuneisuutta sekä Israelilta että Palestiinalta. Asia ei etene niin kauan kuin Gazassa soditaan, eikä antisemitismi katoa ennen kuin Lähi-idässä on rauha. Tässä katseet kääntyvät kansainväliseen yhteisöön ja G7-maiden sekä YK:n turvallisuusneuvoston suuntaan.